Valkoisten terrorismi

Huruslahden arpajaisina tunnettu tapahtuma liittyy Suomen sisällissotaan ja kuuluu osana ns. valkoiseen terroriin. Kyse on välittömästi Varkauden kauppalasta käydyn taistelun jälkeen valkoisten rankaisu- ja kostotoimena suorittamista punaisten teloituksista. Huruslahden arpajaisina tunnetussa tapahtumassa teloitettiin noin 90 punaista ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä. Arpajais-nimitys tosin on hieman harhaanjohtava, koska teloituksissa noudatettiin tietynlaista logiikkaa

Tapahtumien tausta

Suomen sisällissodan alkamisen jälkeen Varkauden kauppalan alueella punaiset ottivat vallan. Sisällissodille tyypilliseen tapaan punakaartilaiset syyllistyivät erilaisiin väkivallantekoihin ja mm. omaisuuden takavarikointiin.

Varkauden alue oli tuolloin merkittävä teollisuuskeskittymä, jossa tehdastyöläisten määrä oli sangen suuri ja sisällissodan punaisen osapuolen kannatus huomattava. Maantieteellisesti Varkaus sijoittuu sisällissodan alkuvaiheissa syntyneiden rintamalinjojen pohjoispuolelle ja alueen punaiset jäivät tavallaan saarroksiin yli sata kilometriä lähimmistä omista joukoistaan. Varkauden ja Leppävirran punakaartit kävivät pienimuotoisia kahakoita mm. Pieksämäeltä rautatietä pitkin saapuneiden valkoisten kanssa mm. Huutokosken rautatieaseman tienoilla.

Valkoinen sodanjohto päätti suorittaa hyökkäyksen Varkauteen noin kuukauden kuluttua taisteluiden alkamisesta. 21. helmikuuta 1918 valkoiset hyökkäsivät sekä Pieksämäen suunnalta lännestä (käytössään mm. nopeasti kokoonpantu panssarijuna) sekä pohjoisesta Kuopion suunnalta.
Punaisten vastarinta oli hajanaista kahdelta suunnalta tehdyn hyökkäyksen edessä ja he vetäytyivätkin hyvin nopeasti A. Ahlström Osakeyhtiö:n omistaman massatehtaan suojiin. Konekivääri- ja tykkiaseistuksella varustetut valkoiset joukot nujersivat punaisten vastarinnan jo iltaan mennessä ja punaiset antautuivat. Veijo Meren mukaan punaiset olisivat yrittäneet Huruslahden suunnalla sotapetosta teeskentelemällä antautumista, mutta valkoisten edetessä jäätä pitkin avanneet heitä vastaan tulen. Mikäli väite pitää paikkansa, tämä on todennäköisesti vaikuttanut valkoisten kohteluun antautuneita punaisia kohtaan.

"Huruslahden arpajaiset"

Kahden punakaartilaisen teloitus Varkaudessa. 

 
Punaisten antauduttua valkoisille heitä alettiin siirtää suurena joukkona Varkauden kauppalan kirkkoon ja Taulumäen työväentalolle. Aikalaiskuvausten mukaan seisoi matkan varrella ylitettävän sillan korvassa joitain valkoisten päälliköitä ja myös paikkakunnan muita edustajia. Havaitessaan vankijoukossa tuntemiaan punaisia "kiihottajia", väkivallantekoihin osallistuneita tai punakaartin johtajia oli valkoisten edustajien yksinkertainen kommentti: "Ammutaan".

Ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä kuolemaantuomitut siirrettiin sivummalle, jossa 15-miehinen teloitusryhmä ampui illan ja yön aikana kaikkiaan noin 90 punaista 5-henkisissä ryhmissä. Ensimmäisiä ammuttuja olivat Varkauden punakaartin päällikkö, piirisihteeri Matti Autio, osuuskaupanhoitaja Kaarlo Lähteenmäki ja Savonlinnan punakaartin päällikkö Emil Parkkinen. Myös Lehtoniemen kaartin päällikkö Adam Krogerus ammuttiin Varkaudessa.

Punaisten puolella (ehkä osin tarkoitushakuisestikin propagandasyistä) ymmärrettiin tilanne siten, että teloitukset olisivat tapahtuneet täysin sattumanvaraisesti niin sanotusti "joka kymmenes - periaatteella". Tosiasiallisestihan teloitukset perustuivat pääosin paikallisten valkoisten tekemään tunnistukseen ja tietoon jokaisen valitun tekemisistä sisällissodassa siihen asti. Punaisten tapahtumista levittämät tiedot pitivät sikäli paikkansa, että teloitettuja oli suhteessa antautuneiden kokonaismäärään likimain tuo 10 %.


Valkoisen sotaosapuolen lailliseksi tunnustama hallitus eli silloiselta nimeltään senaatti antoi tammikuussa 1918 valkoiselle armeijalle hyvin laajat valtuudet toimia sisällissodan punaista osapuolta vastaan. Senaatti ei kuitenkaan katsonut voivansa julistaa maahan sotatilaa, koska ainoa asiaa koskeva laki tai asetus oli ns. toisen sortokauden aikana Venäjän keisarin antama asetus sotatilasta ja jota senaatti itse ei ollut hyväksynyt osaksi lainsäädäntöämme.

Valkoisen armeijan ylin johto oli saanut sotilaskoulutuksensa pääosin Venäjällä, joten se hyvin tunsi mainitun asetuksen sisällön. Venäläinen sotatila-asetus antoi sisäisessä konfliktissa mahdollisuuden asettaa erityisiä kenttätuomioistuimia, jotka voisivat langettaa Venäjän sotaväen rikoslain mukaisia tuomioita. Ongelmaksi muodostui jälleen se, että tuomiot olisivat perustuneet vieraan valtakunnan lainsäädäntöön.

Teloitusten laittomuuden ja laillisuuden pohdintaa

Valkoisen armeijan johdon kannalta tilanne oli hyvin kiusallinen, sillä se olisi tarvinnut mainitunlaista lainsäädäntöä (omalta kannaltaan katsottuna kapinan) vastarinnan kukistamiseen. Vastarinta ymmärrettiin paljon aseellista toimintaa laajemmaksi ilmiöksi. Helmikuun lopulla pääesikunta antoi "ohjeet sota-ajan oikeudenkäytöstä", jota sittemmin alettiin kutsua "ammutaan paikalla"-ohjeeksi.
"Huruslahden arpajaisissa" kyseistä ohjetta sovellettiin mahdollisesti ensimmäistä kertaa ainakin laajemmassa mittakaavassa.

Toinen sotatilan julistamattomuuden muodostama ongelma liittyi punaisten taistelijoiden aseman määrittämiseen. Koska maassa ei senaatin mukaan ollut voimassa sotatila ei maassa voinut olla myöskään vihollistaistelijoita, joten valkoinen osapuoli tulkitsi tilanteen omalta kannaltaan siten, että punaiset olivat vain aseistautuneita siviilejä. Tästä taas muodostui ongelma suhteessa mm. Brysselin ja Haagin myös siviiliväestön suojelemiseksi tarkoitettuihin sopimuksiin vuosilta 1874 ja 1907. Mainittuja sopimuksia Suomen nuori valtio ei tuossa vaiheessa ollut ratifioinut. Molemmat sopimukset olisivat toki koskeneet myös sotatilan vallitessa otettuja sotavankeja.

Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että vallitsevissa sisällissodan olosuhteissa valkoinen osapuoli toimi ehkä omasta mielestään riittävän lainmukaisesti  (valkoiset toimivat lähinnä lakia muistuttavan valkoisen sodanjohdon antaman ohjeen mukaan), mutta nykyaikaisen käsityksen mukaan kyseessä olisi ollut sotarikos. Tekoja voidaan siis pitää pääosin laittomina, koska tuolloin ei ollut käytettävissä kuolemanrangaistuksen sallivaa, asianmukaista lainsäädäntöä.

Sisällissodan jälkeen laaditulla armahduslailla vapautettiin myös valkoisen osapuolen edustajat vastuusta mahdollisesti tekemistään rikoksista, joten jonkinlainen ymmärrys teloitusten laittomuudesta oli ollut olemassa jo tuolloin.

Kuolemantuomioiden langettamista jatkoi Varkauden kenttäoikeus, jonka lainmukaisuudesta voidaan olla myös hyvin erimielisiä.

Tapahtuman jälkiseurauksista

Tapahtuman ensisijaisena jälkiseuraamuksena pidetään sitä, että ammutaan paikalla -periaate levisi ympäri maata Tämän seurauksena liki 10 000* suomalaista teloitettiin vuoden 1918 kevään aikana. Osa teloituksista tapahtui tosiasiallisesti ammutaan paikalla -periaatteen mukaisesti, mutta osalle annettiin mahdollisuus oikeudenkäyntiin valtiorikosoikeudessa.

Kaunokirjallisuudessa Huruslahden tapahtumia on kuvattu ainakin Joel Lehtosen 1918 ilmestyneen Kuolleet omenapuut- novellikokoelman novellissa Muttisen Aapeli sodassa.

Todellisuudessa yli 20 000 punaista teloitettiin, joko ilman oikeudenkäyntiä ammutaan paikallaan, tai sitten oikeudenkäynnin jälkeen. Lasken myös vankileireillä kuolleet mukaan teloituksiin, koska he kuolivat nälkään, tai sairauksiin, eli vielä julmemmin tuomittuna kuolemaan. 


Uusia lukuja sisällissodan uhreista
 
Jari Eerola, Jouni Eerola: Henkilötappiot Suomen sisällissodassa 1918. Turenki 1998. 176 s.
Miksi Suomen sisällissodan uhrien identifioiminen on niin tärkeää, että siitä pitää kirjoittaa lukuisia kirjoja, väitellä ja perustaa kokonainen tutkimusprojekti? Tähän peruskysymykseen Eeroloiden teos ei anna vastausta. Sen sijaan tutkimuksessa esitellään uusia lukuja 27.1.-5.5.1918 käydyn sisällissodan henkilömenetyksistä, taistelutappioista, terrorin uhreista ja aseistariisutuista venäläisistä.

Pitääkö kaikki punaisetkin tunnistaa?
 
Sisällissodan uhrien määrää on pyritty kartoittamaan heti sodan päättymisestä lähtien. Papiston kokoaman tilaston (1919) mukaan Suomessa kuoli tai katosi sodassa 26 191 henkilöä, joista valkoisia 4 853, punaisia 20 569 ja puoluekannaltaan tuntemattomia 769. Naisia näistä uhreista oli 454 punaista, 45 valkoista ja 111 puoluekannaltaan tuntematonta. Punaisten uhrien muistojulkaisua (1924) varten täydennetyn terroritilaston (1919) mukaan sodassa kuolleita punaisia olisi ollut 19 511.
Eerolat esittävät uusia lukumäärätietoja tekemiensä tutkimusten pohjalta. He esittävät papiston tilaston, terroritilaston ja Jaakko Paavolaisen keräämien tietojen pohjalta, että Suomen sisällisodassa kuoli tai katosi 33633 Suomen kansalaista, joista valkoisia oli 5305, punaisia 28088 ja siviilejä 240. He ovat siis löytäneet vajaa 8000 uutta punaista uhria. Eri tutkimuksissa saatujen lukujen erilaisuus perustuu niihin rajanvetoihin, keitä otetaan mukaan ja keitä ei. Eerolat ovat ratkaisseet rajauksen jättämällä tutkimuksensa ulkopuolelle maailmansodassa 1914-18 menehtyneet Suomen kansalaiset, kuten Venäjän armeijassa ja työjoukoissa palvelleet suomalaiset sekä Venäjän lipun alla purjehtineen ja Saksan merisodan kohteeksi joutuneen Suomen kauppalaivaston aluksilla surmansa saaneet merimiehet ja siviilit. Ulkopuolelle jäävät myös Venäjän "vallankumouksen väkivaltaisuuksissa" Suomen alueella surmansa saaneet Venäjän kansalaiset sekä Venäjän sisällissodissa 1918-22 surmansa saaneet suomalaiset.

Yksittäisten uhrien tunnistamista on suoritettu ajan saatossa kuitenkin niin, että valkoisten uhrien kohdalla lähes kaikki uhrit on tunnistettu, mutta hävinneistä punaisista vain osa. Tähän seikkaan perustunee se, että sotauhritutkimus on tahdottu leimata vasemmistohankkeeksi.

Vankileirikuolleisuus?
 
Teoksessa kuolleisuus on jaoteltu perinteisen mallin mukaan taistelutappioihin (kaatuneet ja haavoihinsa kuolleet), terrori- ja vankileirikuolleisuuteen ja sodan välillisesti aiheuttamiin henkilömenetyksiin (tapaturmissa ja itsemurhissa kuolleet, omien joukkojen surmaamat ja tuntemattomiksi jääneet) sekä kadonneisiin.

Yksi keskeisimpiä ja visaisimpia ongelmia sisällissodan uhrien kartoittamisessa on vankileirikuolemat. Punaisten henkilötappioista kertoo selvää kieltä se, että peräti 75 % tapauksista kuului luokkaan teloitukset ja vankileirikuolemat. Yksistään vankileireillä kuoli 12 453 vankia tauteihin ja muihin syihin kuin ampumiseen. Korkein kuolleisuus oli Tammisaaren, Lappeenrannan ja Hämeenlinnan leireillä. Kaikkiaan vankeja oli kesäkuun alussa 1918 eri leireillä 74048, joista naisia noin 4300.

Mielenkiintoinen ja vaikeasti todistettava kysymys vankileirikuolemissa ovat kuolemansyyt: missä määrin vangit kuolivat nälkään ja missä määrin leireillä raivonneisiin yksittäisiin kulkutauteihin, kuten espanjantautiin, tuberkuloosiin tai isorokkoon. Virallisen tilaston mukaan suurin yksittäinen kuolemansyy oli "äkillinen suolitulehdus", mikä viittaa vaikeaan ruoanpuutteeseen. Voidaanko silti sanoa, että suolitulehdukseen menehtyneet kuolivat nälkään?

Korkea vankileirikuolleisuus on yleensä yhdistetty maan heikkoon elintarviketilanteeseen. Se olikin taustalla, mutta yhdeksi tärkeäksi syyksi kirjassa nostetaan Jaakko Paavolaiseen vedoten

Sotavankilaitoksen ja vankileirien oman muonitushuollon ja sen keskitetyn jakelujärjestelmän lähes täydellinen epäonnistuminen. Vankileirit olivat alimpana ja siten heikoimpana lenkkinä elintarvikehuollossa. Punaisten vankien annokset olivat sodan alkuvaiheessa vielä kohtuulliset: työtä tekevä vanki sai leipää, ryynejä ja jauhoja 250 gr vuorokaudessa sekä 200 gr lihaa, 10 gr voita ja 1,5 l perunoita.

Uudet tuulet alkoivat kuitenkin puhaltaa jo maaliskuussa 1918: työtä tekevän vangin annokseksi määrättiin 125 gr. Tästä alkoi vankien yleiskunnon heikentyminen. Huhti-toukokuussa vangitut saivat heti alkuunsa totuttautua äärimmäiseen niukkaan muonaan. Kesäkuumille tultaessa varsinkin pitkäaikaisvangit olivat jo pahoin aliravittuja ja helppoja saaliita normaalioloissakin tappaville taudeille.

Aliravitsemusta ja kuolleisuutta lisäsi se, että muonan laatu oli heikko: vangeille annettiin pääasiassa suolasillejä, kuivattua turskaa, kuorimatonta kauraa, selluloosaa ja makean veden puutteessa jopa merivettä.

Punaisten tekemät joukkomurhat?
Eerolat esittelevät kirjassaan myös punaista terroria valkoisen terrorin ja vankileirikuolemien ohessa. Terroriluvut puhuvat karua kieltään ja teloituskuvaukset hätkähdyttävät. Punaisen terrorin uhreina menehtyi 1625 valkoista ja valkoisen terrorin uhreina 8342 punaista. Punainen terrori oli pahimmillaan helmi- ja huhtikuussa, valkoinen terrori huhti-toukokuussa.

Kirjassa esitellään yhdeksän punaisten tekemää joukkomurhaa. Uhrien lukumäärä näissä joukkoteloituksissa vaihteli 10-30 välillä. Suurin yksittäinen terroriteko tapahtui Kouvolassa ja Korialla, joissa surmattiin 130 henkilöä.

Viipurin lääninvankilassa tehtyä joukkomurhaa on pidetty yhtenä punaisten terrorin pahimpana ja järjestelmällisimpänä teloituksena. Tapahtumat alkoivat illalla 27.4., kun lääninvankilaan saapui punakaartin päällikkö Hjalmar Kaipaisen juovuksissa oleva joukko. He takavarikoivat vartijoilta aseet ja ryhtyivät pitämään tutkintoa. Kaikki "poliittiset vangit", valkoiset ja heiksi epäillyt, yhteensä 42 miestä, erotettiin muista erilliseen selliin, josta heitä haettiin viiden miehen ryhmissä ammuttaviksi. Vangit kuitenkin ryhtyivät vastarintaan ja syntyneessä tulitaistelussa punakaartilaiset heittivät käsikranaatteja ja ampuivat pakenevia vankeja kaikkiaan 30. Usein punaisen terrorin uhriksi joutuneet olivat rintamalle meneviä tai sieltä tulevia valkoisia, suojeluskuntalaisia, takavarikkoa vastustaneita henkilöitä tai niskuroivia pakko-otettuja miehiä. Kosto ja vanha kauna saattoivat olla myös väkivallan motiiveina.

Venäläisten rooli?
 
Eerolat esittävät Aatos Tanskaseen vedoten, että venäläisiä menehtyi Suomen sisällissodassa noin 550-600 miestä (kaatuneita 285, haavoittuneita 691 ja kadonneita 8). Luku on suhteellisen pieni verrattuna sitä esimerkiksi saksalaistappioihin tai siihen, että venäläisiä sotilaita riisuttiin aseista heti sotatoimien alkaessa 7881.

Venäläisten sotilaiden rooli ja kohtalo sekasortoisessa Suomessa on ollut pitkään kiistelty aihe. Onpa koko sotaa nimitetty "vapaussodaksi" silläkin perusteella, että maassa oli niin paljon venäläisiä sotilaita. Kuitenkin tarkat tiedot siitä, kuinka paljon venäläisiä taisteli punaisten tai valkoisten riveissä tai kuinka paljon heitä teloitettiin, ei ole. Useaan eri lähteeseen vedoten Eerolat esittävät, että punaisten puolella olleiden venäläisten määrä olisi maaliskuusta lähtien ollut korkeintaan parituhatta miestä.

Eerolat nostavat esiin yksittäisiä tapauksia, joissa punaisten puolella olleita venäläisiä surmattiin: Oulussa teloitettiin 33, Vaasassa 54 tai "hevoskuormittain", Uusikaarlepyyssä "ainakin" 44, Tampereella 200-400, Raudussa 100, Joensuussa 99, Kotkassa "ainakin 16", Terijoella 25 ja Viipurissa "vähintään 500" venäläistä.

Teloitusten lisäksi venäläisiä kuoli myös vankileireillä. Eerolat esittävätkin kokoamiensa tietojen pohjalta, että sisällissodassa sai surmansa tai katosi 3 327 muiden maiden (Venäjä, Saksa, Ruotsi) kansalaista, joista venäläisiä oli noin 3 000.

Tiivistä tietoa
 
Eeroloiden uuttera tutkimusmatka sisällissodan kauhuihin on vakuuttava. Jäin kuitenkin kaipaamaan erillistä perinpohjaisempaa lukua siitä, millä tarkkuudella lähteitä on käyty läpi ja mitä ongelmia niihin liittyy. Kirjan luettavuus myös kärsii leipätekstin liiallisista numeroista, kaipasin enemmän analyysia ja johtopäätöksiä sekä numerosarjojen siirtämistä erillisiin tilastoihin. Sen sijaan, että teokseen on kunnianhimoisesti pyritty ottamaan mukaan kaikki sisällissodan uhrit, olisi ollut ehkä antoisampaa keskittyä vain yhteen osa-alueeseen, kuten vankileirikuolemiin?

Näistä huomautuksista huolimatta Eeroloiden ansiokas teos on tärkeä lisä uudelleenvirinneeseen ja paljon työtä vaativaan sotauhritutkimukseen. Tähän loppumattomalta näyttävään työsarkaan sopinee Nurmossa teloitettuja punaisia nostaneen silminnäkijän kuvaus 1940-luvulta:

"Vihdoin saimme kaikki ruumiit ylös tästä ensimmäisestä haudasta. Toinen hauta oli vielä jäljellä..."


Presidentin poika pyövelinä 

Mannerheimin julistus työväen murhaamisen aloittamisesta

30.1.1918 Mannerheim laati julistuksen, jossa hän kehotti venäläisiä sotilaita luovuttamaan aseensa.
"Kaikissa Suomen kaupungeissa venäläisille garnisoonikomiteoille ilmoitettavaksi
Jäljennös Senaatin puheenjohtajalle, kaikille hallintovirastoille ja suojeluskuntien päälliköille




Venäjän urhoolliset soturit.


Minun päällikkyyteni alaiset, itsenäisen Suomen tasavallan talonpoikaisjoukot eivät sodi Venäjää vastaan, vaan ovat nousseet suojaamaan vapautta ja laillista hallitusta, sekä säälimättä kukistamaan niitä huligaani- ja rosvojoukkoja, jotka julkisesti uhkaavat maan laillista järjestystä ja omaisuutta. Vaikkakin monasti ovat vakuuttaneet tulevansa olemaan täysin puolueettomia maassamme vallitseviin puoluetaisteluihin nähden, ovat aseelliset, vastuuttomat matruusi- ja sotilasjoukot etelä- Suomen kaupungeissa julkisesti avustaneet ryöväreitä, ja maanpettureita, sotineet ase kädessä alaisiani suojeluskuntia vastaan, tappaneet rauhallisia asukkaita ja harjoittaneet mitä julkeinta väkivaltaa.

Aluekomiteassa pidetyssä neuvottelussa Tammikuun 26 p:nä, ilmoitti venäläinen komissario Senaatin puheenjohtajalle, että koska yhteiskunnallinen vallankumous Suomessa jo on alkanut, niin hän katsoo maahamme sijoitettujen venäläisten joukkojen velvollisuudeksi toiminnallaan avustaa punakaarteja s.t.s. maanpettureita ja kapinoitsijoita.
Edellä mainitut seikat ovat pakottaneet minut, yksinoman suojelus tarkotuksessa, ryhtymään ainoaan mahdolliseen ja tehokkaaseen varmuustoimenpiteeseen puolueettomuuden säilyttämiseksi, nimittäin vaatimaan pohjois- Suomessa majailevilta joukoilta aseiden luovuttamista. Jos tätä ehtoa noudatetaan, takaan minä heille täyden turvallisuuden hengen puolesta sekä vapaan paluun kotimaahan, sen jälkeen kun asiasta on Venäjän hallituksen kanssa sovittu. Mitä aseisiin tulee, menetellään niiden kanssa sen mukaan, mitä erityinen sopimus Venäjän hallituksen kanssa niistä tulee määräämään.


Venäläiset soturit! Tarpeeksi on jo vuodatettu verta. Annettakoon suomalaisten - sekä talonpoikain että työläisten - itse ratkaista kohtalonsa! Kansanjoukkojen suuttumus kasvaa nopeasti, vapautta rakastavat talonpojat eivät tule sallimaan väkivaltaisuuksia eikä kansalaisliike asetu, ennen kuin kansa saa olla rauhassa kaikelta laittomalta sekaantumiselta maan sisäisiin asioihin.

Suomen tasavallan hallituksen joukkojen ylipäällikkö

Kenraali Mannerheim.

Vaasassa tammikuun 30 p. 1918."

Lähde; Julistus on julkaistu sanomalehdissä, esim. Keskisuomalainen 7.2.1918

Suomen Kansanvaltuuskunnan Julistus 1918

Kuva: Kansanvaltuuskunnan puheenjohtaja Kullervo Manner (keskellä) ja sisäasiainvaltuutettu Adolf Taimi (oikealla) kansanvaltuuskunnan talon portailla. (Elonet)

Työväen Toimeenpaneva Komitea.


 Annettu Helsingissä, 28 p:nä tammikuuta 1918.

Suomen työmiehet, kansalaiset!

Jos teidän tahtonne on se, että meidän on yhdessä muodostettavan Työväen Pääneuvoston kanssa astuttava tällä kohtalokkaalla hetkellä täyttämään maan vallankumoushallituksen tehtäviä, niin tahdomme ne tehtävät horjumatta täyttää voimaimme mukaan. Kun köyhälistön hätä on niin hirveä, että työläistoveri siitä pelastuakseen nostaa kiväärin olalleen, ja kun hänessä yhteiskunnallisen vapauden jano on niin valtava, että hän sen takia astuu vaikka päin kuolemaa, niin tällöin on meidän jokaisen työväenliikkeenmiehen pyhä velvollisuus, missä toimessa vain tarvitaan, ponnistaa kaikki voimamme työväenluokan vapautuksen auttamiseksi niin pitkälle kuin suinkin mahdollista. Mutta jos tahdotte, toverit, toisia miehiä vallankumoushallituksen tehtäviä täyttämään, niin sanokaa se millä hetkellä tahansa yhteisten järjestöjemme kokousten kautta, ja on heti jokainen meistä valmis siirtämään ohjat kenelle te määrätte.

Me olemme sosialidemokraatteja. Tiedätte siis, mikä on toimintaohjelmamme. Se on sosialistinen ohjelma.

Me uskomme, että Suomen työväki voittaa vihollisensa nykyisessä vallankumoustaistelussa, olkootpa sitten vielä edessä olevat ottelut kuinka vaikeita tahansa. Ja tällöin on joka tapauksessa paljon voitettu, niin nykyisten kuin tulevienkin sukupolvien hyväksi. Ei ainoastaan ole torjuttu synkkiä vaaroja, vaan myös vallattu elämän kohoamisen tärkeät perusehdot.

Meidän mielestämme on nyt Suomessa pyrittävä rohkein, harkituin ottein muuttamaan koko valtiojärjestystä. Virkavalta on nyt niin murrettava, ettei se enää myöhemminkään voi kansan herraksi päästä. Tuomioistuintenkin itsevaltiudesta on tehtävä kertakaikkiaan loppu. Koko valtiosääntö perustettava taatusti työväen etujen mukaisen kansanvallan pohjalle. Veroja ja rasituksia on siirrettävä vähävaraisten hartioilta rikkaiden riistäjäin kannettavaksi. Vanhain ja työkyvyttömäin vakuutus alettava käytännössä jo ennen kuin varsinainen vakuutuslaki ennättää tulla säädetyksi.

Kansanvalistusasiain johdosta on hävitettävä taantumuksellisuus. Torpparit ja mäkitupalaiset heti vapautettava kokonaan isäntiensä vallasta. Ja vieläkin syvemmältä on käytävä kapitalismin riistojärjestelmään käsiksi. Pankkipääoma alistettava yhteiskunnan valvontavaltaan ja sen kautta päästävä mahdollisimman pian pitämään kurissa teollisuus- ja kauppapääomaa. Vähävaraisten omaisuuteen ei ole kajottava, mutta millä alalla kansan yhteinen hätä jo selvästi vaatii suurten riistäjäin tuotantolaitostenkin ottamista yhteiskunnan haltuun, väistyköön heidän omistusoikeutensa.
Tällä tavoin on päivä päivältä, viikko viikolta astuttava herkeämättä eteenpäin sosialistisen kumouksen tietä. Se voi kumousaikana tapahtua ainoastaan vallankumouksellisten säännösten kautta, joita vallankumouksen valtaelimet antavat ja joiden toimeenpanosta pääasiassa vallankumouksellinen kansa itse, omine järjestöilleen huolen pitää.

Suomen porvarien hallitus astui julkeasti taantumuksellisen valtiokaappauksen tielle. Nyt on Suomen työväenluokka vuorostaan käyttävä vallankumouksen oikeuttaan, yhteiskunnallisen edistyksen palvelukseen.

Porvarit tahtoivat "lujaa järjestysvaltaa", tahtoivat sitä omien pyyteittensa pönkäksi. Nyt tulkoon tähän maahan luja järjestysvalta, mutta köyhälistön turvaksi, sorrettujen avuksi!
Tämä on meidän kantamme. Ainoastaan tekomme saattavat osoittaa, mitä aikaansaadaan. Me emme ole enempää kuin tekään, lähteneet vallankumoukseen leikin vuoksi, vaan syvästä vakaumuksesta, että ainoastaan siinä on Suomen työtätekevän kansan pelastus, ja että sen eteen on uhrattava mitä ikinä vaaditaan.

Mutta sanokaamme samalla suoraan: teistä itsestänne, vallankumoukselliset työläistoverit, riippuu nyt kaikkein enimmän, kuinka isoja tuloksia aikaansaadaan. Ei mikään valtuuskunta voi omin päin todellista olojen kumousta tehdä. Siihen kykenee vain kansa itse suurten järjestöjensä avulla.
Voimaa ja yksimielisyyttä nyt kysytään! Suuria uhrauksia ja uupumattomuutta! Niistä riippuu nyt Suomen työväenluokan voitto.


Helsingissä, 29 päivänä tammikuuta 1918.
KULLERVO MANNER.
YRJÖ SIROLA.
EERO HAAPALAINEN.
ADOLF TAIMI.
LAURI LETONMÄKI.
O. W. KUUSINEN.
ANTTI KIVIRANTA. JALO KOHONEN.
J. H. LUMIVUOKKO.
EVERT ELORANTA.
O. TOKOI.
KONSTANTIN LINDQVIST.
EMIL ELO.
MATTI TURKIA.

Eläkekatto olisiko todella syytä siihen?

Mitä mieltä ollaan eläkekatosta?



Puolet suomalaista on valmis ottamaan käyttöön 3000 euron eläkekaton. Katto toisi parhaimmillaan 850 miljoonan euron säästöt.

Voima teetti syyskuussa TNS-Gallupilla kyselytutkimuksen. Tutkimuksen mukaan noin puolet suomalaisista, 52 prosenttia, haluaisi Suomeen 3 000 euron eläkekaton. Yllättäen eläkeläiset vaativat kattoa kaikkein hanakammin, lähes kaksi kolmasosaa antoi tukensa ajatukselle. Eläkekattoa vastusti 38 prosenttia vastaajista.

Eläkekatto tarkoittaa sitä, että tietyn kuukaisittaisen rajan, esimerkiksi 3 000 euron, jälkeen eläkkeitä ei maksettaisi.

Voima laski Eläketurvakeskuksen, ETK:n antamien tilastojen pohjalta, että ehdotettu eläkekatto toisi viime vuoden eläkemenoilla laskettuna jopa 855 miljoonan euron säästöt. Summa on nykyisessä taloustilanteessa huomattava. Jos katto toteutettaisiin verotuksella, rahoilla voisi kattaa lähes kaikkien Suomen lukioiden ja kirjastojen tai vanhusten laitospalvelujen kustannukset.

Vaikka kansalaisilla on tahtoa ottaa eläkekatto käyttöön, sille ei löydy kannatusta eläkejärjestelmän vartijoilta eli työmarkkinajärjestöiltä. Voiman haastatteluissa Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK, eläkeyhtiöiden etujärjestö sekä sosiaali- ja terveysministeri tyrmäsivät katon ykskantaan.

Eläkekattoa vastustetaan kovaan ääneen, mutta miksi? Keitä eläkekaton uhrit olisivat?
Jos 3 000 euron eläkekatto tulisi nyt voimaan, se koskisi kaikista eläkeläisistä noin viittä prosenttia eli 65 000 henkilöä. Loppuihin lähes 1,4 miljoonaan eläkeläiseen se ei vaikuttaisi.
Miehiä yli 3 000 euron eläkkeensaajissa on nelinkertainen määrä naisiin verrattuna. Tyypillinen eläkekaton uhri näyttäisi olevan yli 65-vuotias, pääkaupunkiseudulla omistusasunnossa asuva mies, joka käyttää yksityisiä terveyspalveluja.

Jotta tästä 65 000 hengen porukasta saa tarkemman otteen, on syytä katsoa, miten eläke kertyy. Saadakseen 3 000 euron kuukausieläkkeen on täytynyt tehdä koko työuransa töitä yli 5 000 euron kuukausipalkalla eli vähintään 60 000 euron vuosiansioilla. Välivuodet, vanhempainvapaat ja työttömyysjaksot vähentävät kertymää, mutta viimeisinä työvuosina eläkettä karttuu enemmän.
Toinen merkittävä tekijä on elinaikakerroin, joka leikkaa vuoden 1947 jälkeen syntyneiden eläkkeitä. Jotta vuonna 1987 syntynyt tienaa 3000 euron eläkkeen, hänen pitää koko työuransa ajan saada jopa 500 euroa suurempaa kuukausipalkkaa kuin vuonna 1947 syntyneen kollegan. 40 vuoden työuran aikana on täytynyt ansaita karkeasti arvioiden 2,4 miljoonaa euroa. Vasta tämän ylittävästä summasta osuu eläkekatto omalle kohdalle.

Voiman haastatteluissa yksi harvoista eläkekatolle tukensa antaneista on Oulun yliopiston rahoituksen professori Hannu Kahra.

”Eläkekatto muuttaisi eläkejärjestelmän luonnetta, mutta onko muutos pahasta? Uudessa järjestelmässä pyrittäisiin takaamaan kaikille tietty minimi esimerkiksi 3 000 euroon asti. Kyllä sillä pärjää”, Kahra toteaa.

Kun nykyään eläke mielletään vakuutukseksi, eläkekatto muuttaisi eläkejärjestelmän luonnetta enemmän sosiaaliturvan suuntaan.

Kahran mukaan yli 3 000 euron eläkettä saavat ovat ehtineet jo työuransa aikana säästämään eläkepäivien varalle muun muassa sijoittamalla asuntoihin ja arvopapereihin. Kahran mukaan eläkekatto kannustaisi entisestään henkilökohtaiseen säästämiseen.

Ukraina

 Suomi on toinen Ukraina, jossa on presidentit ja hallitukset vaadittava valtakunnan oikeuteen


 Miltton Friidman": Ukraina kahtia ja riita poikki!

Kun ukrainalainen sanoo noin, niin miten tulkita sitä muuten? Ukrainalaisia koettelee häpeä, ja se häpeä on korruptio, ja se että he ovat varmasti huomanneet miten heitä vedettiin nenästä, että saatiin kadulle kapinoimaan presidenttiä vastaan, niin että hän joutui pakenemaan Venäjälle?

Ei Venäjä mikään paratiisi ole, ja siellä on monta ongelmaa, ihan taatusti, mutta missä niitä ei ole? Suomi on taantumassa köyhäksi Eu;n pohjoiseksi provinssiksi, jota johtaa Brysselin Baabelin tornista lihavien lihapatojen äärestä petturi kansankomissaari Katainen.

Länsi väittää kiven kovaan, että Krimin siirtyminen Venäjän haltuun oli rikos? Aseeton kaappaus kyllä, mutta puolustuksen puheenvuorossa on selvä seikka se, että siellä järjestettiin vaalit, jotka toki Ukraina kiisti laittomina, mutta miten kansa voi sanoa mielipiteensä asiaan, kun ei presidentti kuuntele, se on ihan samaa, kuin Suomessa nyt. eduskunta ja presidentti kieltäytyy selkeästä esityksestä eurosta eroon, joka piti tuoda eduskunnan päätettäväksi? Tämä on minusta ihan yhtäläinen rikos suomalaisia kohtaan, kuten koko Eu;hun liittäminen, joka tehtiin valheellisin perustein, ja kansaa harhauttaen. Silloiset presidentit ja eduskunnat, jotka ei ole korjanneet asiaa, olisi tuomittava valtakunnan oikeudessa valtiopetoksesta linnaan.


Ukrainalaisen palkitun artistin, humoristin, suositun pop-laulajan Andrei Danilkon mietteitä Ukrainan nykytilanteesta, ja sen suhteesta Venäjään- järki on puhunut.

“Valitettavasti meillä Ukrainassa häpeästä on tullut ylpeys, irstailusta ja valheesta on tullut normi, rikoksesta juhlallisuus, alhaisuudesta saavutus. Me vajoamme degradaatioon ja mätänemme sitä vauhtia, että kaikki vähitellen kääntävät meille selkänsä. Irstailun ja perversioiden propaganda on rikkonut kaikki maalaisjärjen rajat. Sananvapaus kuulostaa meillä Ukrainassa jo vittuilulta.”

“Olemme jo uhka Euroopalle, reaalinen uhka. Normaalit, tavalliset eurooppalaiset sanovat meille suoraan, ettei meitä kaivata sinne, ja tiukentavat rajojaan. Eurooppalaistuminen ei ole ollut meille hyväksi, ei parantanut elämäämme- päinvastoin - on luonut maahamme epäoikeuden ilmapiirin, mielivaltaisuuden, ja kansalaisten turvattomuuden.”

“Syypäitä Ukrainan murheisiin eivät ole abstraktit “vihreät, kohteliaat” ihmiset, vaan konkreettiset henkilöt Kiovasta ja washingtonilaisesta hallintoelimestä.”

“Maidanin hyppelijät ja ne, kenelle he antoivat vallan, eivät ole tänä aikana luoneet Eurooppaa Ukrainaan, vaan Somalian, sen huonoimmassa mahdollisessa skenaariossa. Eurooppalaisia arvoja homo- paraatien, seksi- festivaalien muodossa mainostetaan ja pidetään kaikkialla, missä se on mahdollista tai ei ole, uskotellakseen meille sodomian, irstailun ja huoruuden olevan normi, hyve ja miellyttävä asia. Amerikkalainen ulkoministeriö on vakavissaan huolestunut homo- paraatien kiellosta Odessassa, mutta tuhansien ihmisten kuolemat ja kärsimykset Donbassissa ei heidän mielestään ole yhtä tärkeää. "

"Uskomme, että Venäjä on ainoa syyllinen ongelmiimme, joka varasti suuruutemme, historiamme ja että sen tuhon aika lähestyy, vaikka kaikki puhuu päinvastaisen puolesta, kaikki, paitsi valtionjohtomme ja mediamme. Se, että kaikki tämä hajottaa valtiomme, kehittää kaaoksen ja rikollisuuden, minkä johdosta normaalit ihmiset joutuvat jättämään maansa, ei olekaan kauhistuttavaa, tärkeintä on “Kunnia Ukrainalle!”-- hämmästelee Danilko

Ukraina pommittaa siviilikohteita Itä- Ukrainan alueella!

Mikä on Ukrainan presidentin tausta

Presidentti Petro Poroshenkon hallinto jarruttaa korruption vastaisia toimia parhaan kykynsä mukaan. Kuva: Odd Andersen

Ukrainan korruptiota kitkevät uudistukset ovat lähes pysähtyneet. Vuoden 2014 vallankumouksen jälkeen aloitetut uudistukset ovat tapahtuneet lähinnä paperilla, ja vanha oligarkkivalta sekä omien etujen ajaminen politiikassa jatkuvat entisellään.
Vähitellen alkaa näyttää siltä, ettei uudistuksia koskaan tulekaan. Etsikkoaika niiden tekemiseen meni jo, sillä runsaan kahden vuoden päästä pidetään jo seuraavat vaalit.
Uudistusten takkuaminen johtuu ennen muuta poliittisen tahdon puutteesta, arvioi tutkija Ryhor Nizhnikau Ulkopoliittisesta instituutista. Presidentti Petro Poroshenkon hallinto jarruttaa korruption vastaisia toimia parhaan kykynsä mukaan.
- Hallinnon sisällä hyvin harva haluaa muuttaa mitään, sillä he hyötyvät nykytilanteesta. Kaikki edistys korruption kitkemisessä johtuu kansalaisyhteiskunnan ja Ukrainan rahoittajien painostuksesta, Nizhnikau sanoo STT:lle.

Maaliskuussa 2014 Forbes-lehti arvioi Porošenkon omistusten arvoksi 1,3 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Edellisvuonna toinen julkaisu oli arvioinut omaisuudeksi 1,0 miljardia dollaria.Porošenkon yritysvarallisuutta on hoidettu ainakin osin Ukrprominvest-konsernin (Група "Укрпромінвест") välityksellä. Yhtymään kuuluu kymmeniä yrityksiä kuten Bogdan-yhtiö (muun muassa linja-autojen ja johdinautojen valmistusta), Leninska kuznja -telakkayhtiö (ukr. Ленінська кузня, siviili- ja sotilasalusten sekä metallirakenteiden valmistusta), makeisvalmistaja Roshen ja muutama muu makeistehdas. Myös tv-kanava Kanal 5 on liitetty konserniin. Uutistuotantoon panostavaa tv-kanavaa on pidetty liberaalina, mutta varsin neutraalina toimijana maan vahvasti politisoituneessa mediakentässä. Myös Ukrajinska Pravda -sanomalehti (ukr. Українська правда) kuuluu Porošenkon hallitseman Ukrprominvestin mediaomistuksii

mutta kuka on Petro Poroshenko?

Kuka on Ukrainen presidentti Petro Poroshenko? Harvat lähteet mainitsevat hänen olevan vain suklaatehtailija, joka jostain syystä on onnistunut luomaan miljardiomaisuuden karkkia kauppaamalla.

Poroshenkon taustaa
On kuitenkin toisenkinlainen henkilöhistoria, jollaista ei ole tapana hienotunteisuussyistä mainostella. Sen todenperää on mahdoton todentaa, koska ne ovat niitä asioita, joista ei elämänkertoja kirjoitella. Jää lukijan vastuulle mitä haluaa niellä ja mitä ei. Sen mukaan Poroshenko oli mukana isänsä bisneksissä, joka oli nouseva tähti neuvostomafian riveissä. Käytännössä Poroshenko Sr. pesi rahaa korruptoituneille virkamiehille, ja poika seurasi vierestä oppien isänsä liiketoimet, kunnes viranomaiset saivat viimein isän kiikkiin, ja tuomitsivat hänet 1986 vankilaan laajamittaisesta ryöstöstä. Päästyään vankilasta oltiin siinä vaiheessa kun neuvostoliitto haukkoi henkeä henkitoreissaan, ja se perässä alkaneet Jeltsinin kaaoksenvuodet tarjosivat saumaa rikastua. Valtion omaisuutta myytiin surutta, ja tunnettu kiovalainen lakimies Tatyana Mikoyan muistelee Poroshenkoja 90-luvulla: laittomia aseita, ihmiskauppaa, huumeita – kaikki toivat tuottoja isälle ja pojalle. Miljadööri Poroshenko oli syntymässä.

Poroshenko politiikassa
Yleensä ottaen jokainen gangsteri ennemmin tai myöhemmin muuttaa liiketoimensa laillisiksi, koronkiskureista tulee pankkiireja, ja suojelurahojen kiristäjistä tehtailijoita. Poroshenko keksi politiikan. Hän pääsikin sinne sisään, ja maan tavan mukaan perusti ympärilleen oman puolueen. Wikileaks –paljastukset tietävät Poroshenkon poliittisen uran oikein hyvin. Yhdysvaltain suurlähettiläs William Taylor kirjoitti, että Meidän Ukrainamme -puolueen kansanedustaja oli ollut puolueen ”koko vaalishow’n” ja huonon menestyksen takana: ” Huonomaineiseen oranssiin oligarkkiin ruumiillistuivat kaikki puolueen heikkoudet”, Taylor analysoi.
 Poroshenkon talousväärinkäytökset olivat legenda. Hänellä on maine sellaisena, joka "tietää miten rahaa luodaan tyhjästä". Häntä on monta kertaa syytetty osallisuudesta laajamittaiseen korruptioon, lobbauksesta, budjettirahojen väärinkäytöksistä, verovilpistä ja laittomuuksista. Häntä on syytetty poliittisten kilpailijoiden uhkailuista. Missään nimessä hän ei ole ainoastaan seuraava peluri vaan korporaatiojohtaja, jolla on valtava ja vaikutusvaltainen yritysimperiumi. Poliittisesti häntä on kuvattu kameolonttina, joka osaa vaihtaa väriä tilanteen mukaan, opprtunistinen kiipijä, joka osaa hyötyä tilanteesta kuin tilanteesta.

Vuonna 2008 Porošenko johti Ukrainan keskuspankin neuvostoa, kun Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ryhmä tuli finanssikriisin runtelemaan Ukrainaan valmistelemaan maalle luvattua  vakauttamisohjelmaa. Ryhmän edustajat mainitsivat Yhdysvaltain suurlähetystön edustajille, että yksi Ukrainan ongelmista oli maan keskuspankin neuvosto: se oli täynnä eturistiriitoja, ja taloudelliset sekä poliittiset intressit vaikuttivat suuresti keskuspankin tekemiin päätöksiin.”Erityisenä malliesimerkkinä neuvoston haitallisesta roolista” IMF:n edustajat mainitsivat erillisesti neuvoston johtajan Petro Poroshenkon. Mainita voi erikseen, että näinä keskuspankin, tai  myöhemmän talousminiseripestin vuosina Ukrainan valtionkassasta kavallettiin kaikkiaan 50 miljardia.

Sellainenkin huhu liikkui, että venäläiset suorastaan tyrmistyivät kun kuulivat kuka oli valittu maan presidentiksi. Poroshenkon maine hämäräperäisinä politiikkona, kuin hänen mafiakytköksensä, olivat entuudestaan tuttuja. Kukaan ei edes tiedä miten Poroshenkosta tuli Presidentti, sillä äänet laski Kiovan vallankaappausjuntta, ja turhia vaalitarkkailijoita ei paikan päällä pidetty. Toisaalta varmaan ajateltiin, että hän vakauttaisi tilanteen, joten katsottiin sormien läpi, vaikka hänen arveltiin ostaneen virkansa. Tilanteen rauhoittamisesta sen sijaan voidaan olla montaa mieltä.

Poroshenko ja EU
Poroshenkoa presidenttiys kiinnosti. Olihan EU jo käynyt taputtelemassa vallankumoustribunaalia selkään ja antoi maan länsimaistamumiselle välittömästi 11 miljardia, luvaten myöhemmin 40 miljardia lisää. Näiden rahojen kohtalo ei koskaan selvinnyt, osalla piti lyhentää Venäjän kaasulaskua, mutta Gazpromille saakka raha ei koskaan päätynyt. Poroshenkon vannoessa lopulta virkavalansa, Olli Rehn oli jo ehtinyt antaa Ukrainalle 850 miljoonaa kaasulaskun lyhentämiseen, mutta nämäkin rahat oli menneet muihin asioihin. Nyt piti sitten antaa 250 miljoonaa ja luvata 500 miljoonaa lisää, ettei kaasuntulo kokonaan loppuisi. Tällä kertaa oltiin viisaampia ja budjetoitiin erikseen 105 miljoonaa ”hallinnon rakentamisen sopimukseen” eli lahjukseen, toiveena että nämä hallintokulut riittäisivät  ja lopuilla voitaisiin lyhentää ulkomaanvelkaa – turhaan tietenkin. Myös nämä rahat katosivat.

Nyt tarvittiin jo IMF:ää apuun. Se ei kuitenkaan voinut antaa rahaa sotaakäyvälle maalle, joten 1.7 solmittiin ainakin muodollinen tulitauko. Näin päästiin lupaamaan 17 miljardin avustus, josta IMF antoi samantein kolme, mutta enempää se ei ehtinyt antamaan, kun rahojen kilistyä tilille, Kiovan sotatoimet alkoivat välittömästi. Rahat oli tarkoitus käyttää investointeihin, mutta kun IMF:n tarkastajat tulivat myöhemmin paikanpäälle, he näkivät ettei mitään oltu aloitettu, ja se vähä teollinen infra, joka sijaitsi maan itäosassa, oli päinvastoin pommitettu soraläjäksi. Eikä tässä edes kaikki; kaikki kolme miljardia olivat kateissa, eivätkä IMF:n tilintarkastajat niitä koskaan löytäneet vaikka jäljittivät rahoja pitkin Kiovaa.

Tässä kohtaa Ukrainan valuutta koki jälleen luottoluokituksen laskun, ja se välitön ulkomaanvelka mikä alkuun oli 10 miljardia, kasvoi nyt 20 miljardiin ja pian se kasvaisi 30 miljardiin kun maan valuutta hvyrnia jatkaisi syöksykierrettään. Jotakin hyvää sentään. Nyt oltiin jo opittu, että Ukrainalle ei pidä antaa rahaa kaasulaskuihinsa, vaan velat maksetaan suoraan kaasuntuottajalle. Tämä otettiin Ukrainassa vastaan suoranaisena joululahjana.  Pääministeri ilmoitti heinäkuussa, että tästedes maalle riittäisi loputtomiin energiaa, sillä länsimaat antaisivat sitä ilmaiseksi niin paljon kun sitä vain käyttää kehtaa. Näin on ilmeisesti käynytkin, sillä tänä talvena on Unkarista virrannut kaasua ja jos perässä tulee jokin laskuntapainen, se ymmärretään pelkäksi muodollisuudeksi jota ei tarvitse maksaa.
Rahaa on myös virrannut EU:sta maan talouden ylläpitoon.

Käytännössä rahaa on virrannut vain maan valuutan ylläpitoon, sillä D-luokka eli täydellinen maksukyvyttömyys ei ole kaukana. Rahan saamisen ehtoina on usein olleet tulitauot, joita muodollisesti onkin aina rahasiirron ajaksi julistettu. Minskin kokous ja sitä seurannut kolmen tunnin mittainen tulitauko oli oiva aika siihen, että EU ehti tukea maan valuuttaa 1.6 miljardilla. Seuraavana päivänä viimeinenkin luottoluokittaja laski Ukrainan CCC –luokkaan, joka on enää piirun päässä konkurssista. Tämä luokitus tarkoittaa roskalainaluokkaa, eli että jokainen sinne annettu raha on sellaista, jota ei voi koskaan toivoa takaisin.

Roskalainaluokitus nosti myös ulkomaanvelan suhteellisen osuuden 40 miljardiiin, jonka IMF hätäpäissään lupasikin. Suomen rooli koko episodissa on ollut hyvin kohtuullinen, vaatimattomat kuusi miljoonaa, mutta Kataisen hallitus sitoutui antamaan IMF:lle Suomen osuuden,  joka on 3.8 miljardia. Kyllä rahaa on.

Lopputaputukset
Minun on pakko onnitella Poroshenkon ulkopolitiikkaa, sillä hänellä on runsaudensarvi josta puristaa hunajaa loputtomiin. Hän on keksinyt että länsimaat ovat kiristettävissä ja hyödyntää tätä häikäilemättä. Miljarditolkulla palaa rahaa maan pitämiseksi maksukykyisenä, ja Poroshenko osaakin kokeilla paljonko tyhmiltä loppupeleissä oikein irtoaa: sata miljardia? Kaksi sataa? Biljoona? Itsensä hänen ei tarvitse tehdä muuta kuin kauhoa sitä kaksin käsin.

On olemassa syynsä miksi Suomen Presidentti Sauli Niinistö pantiin istumaan hänen viereensä. Yksikään säällinen politiikko ei halua tulla kuvattavaksi hänen kanssaan, ja luoda mielikuvaa kuin että olisivat hyvää pataa keskenään. Poroshenkon maineen tietävät kaikki, ja kaikki tietävät myös että hän on ns. välttämätön paha isompia poliittisia tarkoitusperiä ajaessa, jota on vain pakko sietää.
mutta mikäs siinä? Tässä farssissa länsimaat ovat sitoneet kätensä pakotepolitiikan avulla Ukrainaan niinkin tiiviisti, niin sitten maksellaan vaan Poroshenkon tilinlihotuksia. Pitäähän eurooppalaista valtiota auttaa ja saada maa eurokuntoon, jos tämän saa ironisesti lopettaa?

Kreikan tukimiljardit pankeille

Kreikan tukeminen miljardien huijaus pankkien taskuun, ja se jatkuu vain edelleen.

Uusi tutkimus paljastaa, mihin Suomenkin myöntämiä miljardien eurojen Kreikka-vastuita on oikeasti käytetty.

Saksalaisen Euroapean School of Management and Technology -yliopiston tässä kuussa julkaistun tutkimuksen mukaan Kreikan kahdesta ensimmäisestä tukipaketista vain vajaat 10 miljardia euroa eli alle viisi prosenttia meni Kreikan valtion budjettiin.

Loput yhteensä yli 215 miljardista eurosta menivät velkoihin, korkoihin, pankkien pääomittamiseen ja velkojen uudelleen järjestelyihin, kerrotaan tutkimuksessa.

– Kreikan velkojat, Euroopan keskuspankki, Euroopan unioni ja Kansainvälinen valuuttarahasto suunnittelivat apupaketit huonosti. Heidän päätavoitteensa ei ollut raportin mukaan pelastaa kreikkalaisia, vaan pankit ja yksityiset velkojat, saksalainen Handelsblatt-lehti kirjoitti.

Suomalaiset veronmaksajat ovat osallistuneet saksalaisten ja ranskalaisten pankkien pelastamiseen

Suomi on osallistunut raportissa mainittuihin tukiin miljardeilla euroilla lainaamalla ja takaamalla.

– Kreikkaa tuettiin, jotta Kreikalla oli mahdollisuus huolehtia saksalaisten ja ranskalaisten pankkien saatavista, Helsingin yliopiston kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen kertoo.

Kanniaisen mukaan kriisin hoitamiseen olisi ollut toinenkin vaihtoehto.

– Toinen tapa pelastaa saksalaiset ja ranskalaiset pankit olisi ollut se, että Saksa ja Ranska olisivat kanavoineet omien maidensa veronmaksajien tukea pankeille oman pääoman muodossa. Se olisi ollut eurooppalaisittain reilu tapa.

Saksan ja Ranskan poliittinen johto käytti valta-asemaansa ja pani muut euromaat osallistumaan talkoisiin, Kanniainen arvioi.

– Suomalaiset veronmaksajat ovat osallistuneet saksalaisten ja ranskalaisten pankkien pelastamiseen, ja se on tietenkin täysin väärin.

Kanniaisen mukaan Suomenkin poliittinen johto on tiennyt, mistä tukipaketeissa on ollut kyse.

– Kyllä he ovat tämän täysin ymmärtäneet. Heidän ajattelunsa on ollut luultavasti sitä, että tämä eurojärjestelmä on niin tärkeä eikä sitä saa keikuttaa. Jos Saksa on sitä mieltä, että Kreikka pitää pitää eurossa, ei Suomella ole kanttia asettua mahtavaa Saksaa vastaan.

Suomi on osallistunut ensimmäiseen Kreikan tukipakettiin noin miljardin euron lainalla.

Suomi osallistui toiseen Kreikka-pakettiin Euroopan rahoitusvälineen ERVV:n kautta. Suomen valtio on antanut takauksia ERVV:lle. Takauksia on Suomella ylitakauksineen yli kuusi miljardia euroa. ERVV on lainannut myös Portugalille ja Irlannille.

Lisäksi Suomen valtio on maksanut 1,44 miljardia euroa vuonna 2012 Euroopan vakausmekanismi EVM:n pääomitusta varten. Suomen vaadittaessa maksettava osuus on EVM:ssä reilut 11 miljardia euroa.

Tiedot Suomen sitoumuksista ja vastuista perustuvat valtiovarainministeriön muistioon viime joulukuulta.

Tämä kuva kertoo kaiken hallitustemme toimista, he ei kuule, ei näe, eikä edes osaa kirjoittaa rehellisesti tästä tilanteesta, jossa Kreikka on?

Pahinta tässä on se, että Yhdysvallat on täysin mukana tässä. Sieltä tuli Kreikan hallitukselle ilmoitus, että ette eroa Eu;sta, jos sitä yritätte, me järjestämme teille armeijan vallankaappauksen. Syy tähän on hyvin yksinkertainen, Kreikalla on suhteellisen vahva armeija, ja se tärkein seikka Yhdysvalloille, on se, että heillä on Yhdysvaltain yksi Euroopan huoltopisteistä Yhdysvaltalaisille hävittäjille, ja sitä ei saa menettää, ei mistään hinnasta.

VANHUSTYÖHÖN LIITTYVIÄ TEESEJÄ VAALIOHJELMAAN

VANHUSTYÖHÖN LIITTYVIÄ TEESEJÄ VAALIOHJELMAAN

Hoitajamäärää tulee vahvistaa. Sitä eikä pätevyyksissä laskea tasoa. Muistisairaiden yksiköissä on hoitajien määrää nostettava tasolle 0.7, joka tutkimusten mukaan on edellytys hyvälle ja turvalliselle muistisairaiden hoidolle.

Muilta osin vähintään 0.5. Nämä on kirjattava kunnan vanhuspalveluohjelmaan.

Kriteerit 'heikko, hauras, jaksamaton vanhus', jotka eduskunta on poistanut hoitopaikan saamisen edellytyksinä, on ainakin kuntatasolla palautettava ja otettava käyttöön, jotta vanhukset eivät ole nykyisen käytännön mukaan heitteillä.  

Hoidon ja hoivan paikkoja on lisättävä kuntiin omana toimintana toimiviksi. Alas ajettu vanhainkotijärjestelmä on paras, sillä silloin varatonkin vanhus voi päästä hoitoon. Yksityissektorin harrastama rahastus hoito- ja hoivakodeissa on estettävä.

Hallitus vaatii säästöihin perustuen vanhuksia  pois ympärivuorokautisesta hoidosta takaisin yksin asumaan. Sitoudumme huolehtimaan vanhuksista terveyden tilanteen mukaan myös ympärivuorokautisessa hoitopaikassa.

Hallitus vaatii kotihoidossa lisää hoidon tehostamista. Se mukaan työntekijän tulee ”keskittyä käynnillään vain olennaiseen”. Jo vuosia on tehty kotikäynnit  minimiajoilla, jolloin hoidon laatu heikkenee, ja sitä emme hyväksy.

On noudatettava lakia, jossa ksh:n potilaille kuuluvat kunnan kustantamina esim. vaipat ja muut hoitotarvikkeet, joita tarvitaan hoitopaikassa hoidettaessa. (oikeuden päätös)

Kunnan vanhuspalveluohjelmaan kirjataan selkeästi hoitajamitoitukset  niin kotihoidossa kuin hoitopaikoissa. Niiden näkyminen on saatava julkiseksi myös missä on käytössä ostopalveluja. Mitoituksesta voi päätellä hoidon laatua ja tasoa. Hoidon tarpeen arviointi on tehtävä tinkimättä lain määräämällä tavalla.

Vanhustenhoidon henkilökuntaa lisäämällä työajan lyhentämisen yhteydessä työntekijöiden jaksaminen paranee, sairaslomat vähenevät ja hoidon laatu paranee.

KUNTAMME EI OLE KAUPAN

SKP:n Turun piirijärjestön painopisteet kuntalaisten parhaaksi

Työpaikkojen luomiseksi ja vanhustenhuollon laadun parantamiseksi Turku käynnistää hankkeen, jossa sote- aloilla siirrytään kuuden tunnin työaikaan ansiotasoa alentamatta. (katso artikkeli )

Vähävaraisten kuntalaisten terveydenhuollon parantamiseksi palataan maksuttomaan perusterveydenhuoltoon kaikille, joilla ansiot jäävät vuositasolla alle köyhyysrajan.

Hammashuollon jonojen purkamiseen on luotava voimavaroja, jotta kuukausien odostusajat voidaan purkaa ja jatkossa niiltä vältytään. Samoin alle köyhyysrajan eläville on muodostettava maksuton hammashuolto.

Kannatamme eläkeläisjärjestöjen usein esille nostamaa vaatimusta rollaattorien käyttäjien  maksuttomista  bussimatkoista.

Kuntalaisten oikeus lähipalveluihin on varmistettava niin sote-palveluissa kuin sivistys- ja kasvatus- kuin koulusektorilla. Emme salli palvelujen ulkoistamista ja yksityistämistä julkisin varoin tuettuna. Julkisen sektorin kehittämiseen ja parantamiseen on paneuduttava monipuolisesti myös parlamenttiin ja hallitukseen vaikuttamalla.

Puolustamme kuntien lakisääteisiä oikeuksia samalla kun torjumme sote- hankkeet ja maakuntahallinnon. Kommunistit ovat valmiit puolustamaan kuntalaisten oikeuksia myös tässä.

Kuntalaisten mahdollisuus demokraattiseen vaikuttamiseen on turvattava mm.kaupunginosa- tai kylävaltuustoilla. Niille tulee luoda myös taloudellisen vaikuttamisen mahdollisuudet.