Julkisen puolen työntekijät sekä matalapalkka- ja naisvaltaiset alat vastustavat Juha Sipilän hallituksen mielimää mallia.

Juha Sipilän (kesk) hallituksen voimalla ajama hanke syntyi kuitenkin vesitettynä. Alkuperäiset tavoitteet eivät täyttyneet edes puoliksi.

Yli vuoden kestäneen pitkän ja raastavan väännön tuloksena Suomi sai kilpailukykysopimuksen, kun työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät talvella sopuun työehtojen heikennyksistä. Kiky- sopimus hyväksyttiin lopulta kesäkuun alussa. Sopimuksen tarkoituksena oli parantaa suomalaisen työn, yritysten ja viennin kilpailukykyä, lisätä talouskasvua, luoda uusia työpaikkoja, tukea julkisen talouden sopeuttamista ja edistää paikallista sopimista.


Erillisenä hankkeena, eräänlaisena kiky- sopimuksen jatkeena, hallitus lähestyi maaliskuussa työmarkkinoiden keskusjärjestöjä seuraavien työmarkkinakierrosten uudistamisesta. Hallitus halusi, että tulevat neuvottelukierrokset toteutetaan niin sanotun Suomen-mallin mukaisesti. Siinä työntekijä- ja työnantajaliitot neuvottelisivat palkkaratkaisusta keskenään, ja tavoitteena olisivat ratkaisut, joissa palkoista ja muista työehdoista sovittaisiin vientialojen ja muiden globaalista kehityksestä riippuvaisten alojen ehdoilla.

Nämä alat määrittäisivät Ruotsin tapaan palkankorotusten ylärajan. Muut tulisivat perässä, mutta ei niin, että kaikki suinkaan pääsisivät lähellekään samaa, ajatus kun kulkee niin, ettei kotimarkkinoilla, varsinkaan julkisella puolella voida jakaa samaa tai enempää, kuin mitä vientisektori tienaa, vaan mieluummin vähemmän. Suomen mallin porkkanaksi hallitus väläytti häviäjille verohuojennuksia.

Jos Suomen-malli toteutuu, sen soveltaminen työehtoihin alkaisi syksyn 2017 liittokierroksella. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että tämäkin Sipilän hallituksen ajama hanke kaatuu. Niin kaukana eri alojen näkemykset ovat toisistaan.

Teollisuuden työnantaja- ja työntekijätahot ovat neuvotelleet alkuviikosta Suomen mallista. Julkisen puolen työntekijäliitot katsovat karsaina vierestä. Esimerkiksi Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, joka muodostaa korkeasti koulutettuja edustavan julkisen alan yhteenliittymän, ei Suomen mallille eikä varsinkaan tavalle, jolla sitä on valmisteltu, lämpene. JUKO;n puheenjohtaja Olli Luukkainen totesi Ilta-Sanomille tiistaina Suomen mallin synnyttämistavan olevan täysin pielessä.

– Aika monella suunnalla on tullut selväksi, ettei sellaista mallia synny, jossa vain yksi sektori työmarkkinakentässä päättää, että tällainen tehdään, Luukkainen sanoi.

Luukkainen harmittelee sitä, että mallia pyritään edelleen tekemään niin, ettei esimerkiksi julkinen sektori ole prosessissa mitenkään mukana.

– Toivon, että palkansaajapuolella yksityisen sektorin toimijat ovat ajatelleet, ettei toisen puolesta voi tehdä tällaista mallia, jos emme kaikki ole mukana sitä tekemässä. Työnantajapuoli yksityisellä sektorilla lähtee kuitenkin siitä, että sellainen on tehtävä. Siinä on vähän sellaista patruunan ääntä. Käsitykseni on, että sen vuoksi eteneminen nyt vähän yskii, Luukkainen muotoili.

Sipilän vientivetoinen Suomen malli ei kelpaa myöskään matalapalkka- ja naisvaltaisille aloille eikä julkisen puolen tavallisille duunareille. JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine sanoi viimeksi keskiviikkona, että Suomeen tarvitaan tasa-arvoa ja samapalkkaisuutta edistävä palkkaohjelma, joka auttaisi torjumaan sen pelkäämien matalapalkkamarkkinoiden synnyn. Niemi-Laineen mukaan Suomeen ei saa syntyä 

”halpa tessien aloja, työssä käyvää köyhälistöä.”

– On kehitettävä kestävä malli, joka ottaa huomioon naisvaltaisten matalapalkka-alojen ja julkisen alan erityispiirteet.

JHL pelkää, että ”matalapalkkainfektio” leviäisi vahvoillekin aloille.

Niemi-Laineen mukaan JHL:n esittämä palkkaohjelma tukisi Suomen mallia. Vientiliittojen mukaan asia on päinvastoin, ja monet taloustieteilijät ovat vientialojen linjoilla. Melko yleinen näkemys ekonomistipiireissä on, että julkinen sektori on paisunut liikaa suhteessa kansantalouden kantokykyyn. Näin on käynyt, kun julkisen puolen työntekijät ovat vuosikaudet saaneet samat palkankorotukset, ja joskus jopa enemmänkin, kuin se, mitä kansantalouden kannalta elintärkeitä vientieuroja synnyttävien vientialojen työntekijät. Ja näin vieläpä tilanteessa, jossa viennin osuus on koko ajan supistunut. Seurauksena on ollut se, että julkisen puolen palkkoja varten valtion ja kuntien on pitänyt nostaa veroja ja ottaa lainaa, mikä on osaltaan syönyt Suomen viennin kilpailukykyä. Kierre pitäisi saada poikki.

Riitely Suomen mallista on nousemassa esille lähipäivinä. Ongelmaksi on tullut myös se, kuka vahtii sen, ettei vientiliittojen sopimuksen palkankorotustaso mene läpi kaikissa liitoissa yksityisellä ja varsinkin julkisella puolella. Tähän ei ole löytynyt mekanismia. Teollisuusliitot eivät kaipaa Sari Sairaanhoitaja -mallia, joka johti julkisella sektorilla ja vähän muuallakin kansantalouden kantokyvyn ylittäviin palkankorotuksiin. Tätä virhettähän yritettiin jo kiky-sopimuksellakin korjata, tosin laihoin tuloksin.

Suomen mallia kasassa pitävää mekanismia ei ole löytynyt, koska keskusjärjestöt, eivät ole siinä mukana. Keskusjärjestöille, kuten SAK ja EK, oli kaavailtu rooli siinä, että ne olisivat toimineet taustalla ja turvanneet mallin onnistumisen. EK:ssa huomattiin kuitenkin nopeasti, että kuvio olisi muistuttanut liikaa vanhaa tupo- maailmaa.

Jos Suomen malli kaatuu, tietää se sitä, että ensi syksynä mennään puhtaasti liittokohtaisiin neuvotteluihin, ja pään avaa todennäköisesti metsäteollisuus, joka muuten kesällä päätti ottaa hatkat koko EK:sta. Siitä on aikaa, kun Suomessa on viimeksi tehty liittokohtaiset sopimukset. Pelkona on, että liittokierros synnyttää kilpalaulannan, jossa kaikki saavat suurin piirtein saman, mutta Suomen kilpailukykyyn nähden liikaa.